Gili Air ja hyvästi 2017

Lombokilta siirryttiin Gili Airin saarelle näppärästi yhden taksikyydin, pikaisen hevosajelun, pikaisen autokyydin ja lopulta hyvin pikaisen speed boat venekyydin avulla. Meno oli pomppivaa suuremmassa aallokossa, mutta jopa mun herkkä vatsa kesti sen ja päästiin rannalta toiselle todella nopeassa ajassa.

Gili Air on Gilin saarista se rauhallinen chillailusaari. Ei niin rauhallinen, kun honey moon saarena tunnettu Gili Meno mutta ei myöskään mikään bilesaari, kuten Gili Trawangan. Meille se oli ihan bueno vaihtoehto ja majoituspaikankin "bigboss Toni" oli varannut ihanasti saaren hiljaisemmalta pohjoispuolelta. Rauhallista mutta kaikki mitä tarvitset löytyy läheltä.

Saarihan on pieni ja mekin tallusteltiin se ympäri pariin otteeseen. Majoituksena toimii sympaattinen bungalowi, johon näin sadekaudella pyrkii sisään myös muita luonnon önniäisiä, kuten torakoita ja uusina tulokkaina pari skorppariakin! Onneksi vältyttiin skorpparin pistoilta ja saatiin kaverit ulos mökistä joko elävinä.. tai kuolleina.

Sääolosuhteet on olleet vähän selkeemmät täällä Gilillä, auringosta on saanu nauttia useampana päivänä iltapäivään saakka. Otettiinkin ilo irti yhtenä päivänä, vuokrattiin välineet respasta ja käytiin snorklaamassa. Tällä kertaa päästiin apajille suoraan rannasta mutta aallot löivät rantaan niin suurella voimalla ettei syvemmillä vesillä snorklaus tullut kysymykseenkään. Upeita eri värisiä kaloja, merisiiliä ja meritähtiä oli nähtävissä rantavesissäkin mutta merikilpikonnien bongailu jäi nyt toiseen kertaan.

Kulkumuotoina täälä käytetään lähinnä hevosia, jotka vetävät kärryjä paikasta toiseen, sekä polkupyöriä ja omia jalkoja. Skoottereitakin on mutta täälläpäin ne on sähkömoottoreilla toimivia. Ruoan puolesta ollaan löydetty lemppari ravintola täältä, El Pirata, joka tarjoaa erinomaista meksikolaista ruokaa ja kyllä paikan burgerit ja pizzatkin tekee kauppansa. Indoruoka rupeaa tulemaan välillä korvista ulos, joten on pakko siirtyä riisi/nuudelikana seteistä välillä länsimaalaisempien ruokien pariin.

Vatsat on olleet koetuksella enemmän tai vähemmän tän reissun aikana ja välillä pitää vaan luovuttaa, ottaa aikalisä illanvietosta ja käpertyä loppupäiväksi omaan bungalowiin lepäämään. Allekirjoittanut on varmaan sairastellut tällä reissulla enemmän kuin laki sallii ja edelleen ollaan flunssan kourissa mutta ei anneta sen häiritä matkantekoa liikaa. Tervehdytään sitten viimeistään Suomen päässä. Kaiken kaikkiaan ihana olla taas näin pienellä, idyllisellä saarella lähellä merta. Kaukana liikenteen melusta, saarella jossa sähköt saattaa mennä useampaan kertaan päivässä poikki mutta siitä ei olla täällä niin riippuvaisia.

Tänään on Uuden vuoden aatto ja viimeinen ilta yhdessä tällä porukalla. Tarkoituksena juhlistaa vuoden vaihtumista jotenkin, tanssijalkaa hieman vipattaisi! ;) Livemusiikkia soitetaan varmasti ympäri saarta ja raketteja tähyillään vuodenvaihteessa. Palataan siis uusin kujein ensi vuonna, 2018!

-Tinzzuh

Sendang Gile ja Tiu Kelep

Paskamyrskyn laannuttua meille jäi onneksi vielä pari päivää oikeasti tutustuakkin Lombokin saloihin ennen, kuin olisi taas maiseman vaihto edessä.

Tuumailtiin, että otsikossa mainitut vesiputoukset Lombokin pohjoisosissa olisi hyvä kohde pienelle päiväretkelle. Isolla rahalla otettiin oikeen minibussi alle, koska yhteensä 160 kilometrin skootteri pompotus ei jo valmiiksi kipeiden ahtereiden takia ollut juuri nyt se houkuttavin vaihtoehto.

Parin tunnin ja aikuisten oikeasti mukavan kyydin jälkeen saavuttiin määränpäähän. Paikallinen Tarzan lähti opastamaan meitä läpi viidakon ja noin vartin käppäilyn jälkeen tultiin Sendang Gilen putoukselle. Erikoisen näistä putouksista tekee sen, että vehreä viidakko kukoistaa varsin tiheänä ympärillä ja luo sellaisen vaikutelman, että olet oikeasti syvällä viidakon sydämessä ja yhtä luonnon kanssa. Valitettavasti ei oltu tällä kertaa ainoita immeisiä mestoilla ja tästä syytä edellä mainittu autenttisuus vähän kärsi, mutta hieno kokemus siitä huolimatta.

Seuraavavaksi vuorossa oli Lombokin suurin ja näyttävin putous nimeltä Tiu Kelep. Puoli tuntia läpi tiheän viidakon ja yli vuolaasti virtaavien virtojen. Tässä kohtaa myös trooppinen myrsky saavutti meidät ja märiltä vaatteilta ei taaskaan vältytty. Sademetsä on sademetsä ja sadekausi on sadekausi. Oli kuitenkin kaiken rämpimisen arvoinen. Hitusen liikaa muita ihmisiä taas, mutta muuten yksi majesteettisimmista putouksista mihin itse olen törmännyt. Helvetti kun ilmassa oli niin paljon märkää, ettei dronella kuvaamisesta tullut mitään.

Takaisin ylös kavutessa vesisade oli jo niin kova, että vettä ryöppysi vastapalloon portaita pitkin ja oli melkoinen haaste pitää kuvauskalusto kuivana. Selvittiin kuitenkin ylös ja kalusto ehjänä. Samantein lähimpään ruokapaikkaan vaihtaan kuivaa vaatetta ja nauttimaan maukkaat kanasopat inkivääriteen kera. Taas yksi huikee päivä lisätty muistojen kätköihin.

Lombok tarjoaa putouksien lisäksi helvetin komeet puitteet mopoilulle. Rantoja nuoleva hyväkuntoinen tie tarjoaa Australian Great Ocean Road tasoisia maisemia ja joka mutkan takana on uusia kuvausmahdollisuuksia. Vietnam on edelleen oma suosikkini prätkäilylle, mutta ei Lombok kauaksi jää. Viikko oli aivan liian lyhyt aika ja kerettiin raapaisemaan vain vähän pintaa. Kovasti olisi houkuttanut kolmen päivän vaellus 3726 m korkean tulivuori Mt. Rinjanin huipulle... Ehkä jonain päivänä.

Tällä hetkellä pötkötellään "kärvennytään" Gili Airin rantahiekassa. Tiina tarjoilee raportin tuonnempana. Don jatkaa grillausta. Stay tuned.

-Don

Joulu ja hirvee paskamyrsky

Toinen päivä Lombokilla alkoi hyvin ja aurinkoisena, kunnes Guro ilmoitti puolenpäivän aikaan siirtyvänsä huoneeseen lepäilemään ja valitteli vähän heikkoa oloa. Tunnin jälkeen tavaraa alkoi puskemaan kuulemma molemmista päistä. Tässä kohtaa myös Henri valitteli heikkoa oloa... Oijjjoi.

Lukittiin tautinen pariskunta huoneeseensa ja lähdettiin lounaalle. Lounaalla Tintsu alkoi valittelemaan TAAS huonoa oloa ja nyt alkoi epidemian epäilykset heräillä. Syönnin jälkeen lähdettiin käppäilemään kämpille päin ja voimamies Pepe ilmoitti yllättäen, että "saa kävellä kovempaa jos on mahollista, mutta pakko ei o" ja piteli hanuriaan. 4/8 joukkueen vahvuus ja terveet pelkäsivät perseensä puolesta.

Minä Mr. Bangkok, Laura ja Katrine enään terveiden kirjoissa ja päätettiin eristäytyä muista, jos vaikka vältyttäisiin taudilta. Iltaa kohden alkoi Mr. Bangkokin vatsasta kuulua erikoista pörinää... Gin Tonic jäi pöytään ja mies syöksyi kuin juggernaut kohti paskahuusia. Sitten heitä oli enään kolme. Tässä kohtaa ensimmäisillä kuume oli noussut jo yli 39 ja huoneet oli oksupusseja täynnä ja kuolema oli hajujen perusteella vahvasti läsnä. Itse selvisin noin keskiyöhön asti kunnes perseestä kuului repivää ääntä. Kuudella ripulia ja viidellä myös kuumetta. Mikä viddu meihin oikeen iski?!

Pelättiin jo, että menee joulu ihan pilalle, mutta arkoja vatsoja lukuunottamatta näyttäisi siltä, että ollaan jo voiton puolella. Saatiin otettua porukkakuvaa ja vähän jopa käppäiltyä pientä lenkkiä. Onneksi on vielä reissua jäljellä ja toivottavasti suuremmilta kakkamyrskyiltä vältyttäisiin.

Hyvää ja rauhallista Joulua!

-Don

Amed, Itä-Bali

Saatiin siis kaikki kahdeksan reissulaista kasaan. Suurin porukka millä ollaan ikinä reissattu, joten tulee olemaan mielenkiintoista ja luulisi riittävän tarinaa kerrottavaksi.

Majotuttiin Amedissa Oasis nimisessä resortissa, noin 14 kilometriä linnuntietä tulivuori Agungista. Ehkä tällä hetkellä tyylikkäin majottuminen ainakin omilla Aasian reissuillani. Resortin ainoina asiakkaina tuntui, kuin olisi ollut jonkin sortin kuuluisuus. Aamiaiset sai tilata huoneen terassille ja huoneen minibaarista sai juomaa samaan rahaan, kun paikallisesta marketista. Oma uima-allaskin toimi varsin mukavana viihdykkeenä sateisina päivinä. Höllille tästä ei tosin parane mitään kertoa, tai saadaan todennäköisesti kuulla palautetta.

Vuokrattiin mopedit luonnollisesti jokaiselle neljälle päivälle ja tehtiin kevyitä tutkimusmatkoja Amedin ympäristöön. Kelit ei hirveemmin suosinut, joten pääasiassa jouduttiin viettään aikaa ravintelissa syöden tai juoden. Ei sekään tietysti väärin ole, mutta hieman alkoi sadeputki rasittamaan. Tiedossa toki oli, että reissu ajottuu sadekaudelle ja oltiin valmiit ottamaan "pienet" sateet niskaan.  Paikallinen "light shower" pieni suihku tarkoittaa sellaista 20 mm vettä ja rankkasateista puhuttaessa on kyseessä jo kymmenet sentit. Vettä saattaa välillä tulla lyhyessä ajassa aivan käsittämättömiä määriä!

Yhtenä aamuna sattu oleen sen verran lupaava keli, että päätettiin ajaa vuorille ihmettelemään temppeleitä. Mielettömät maisemat avautu taustalla, kun kivuttiin jyrkkiä vuoristoteitä ylöspäin. Ensimmäinen useemman temppelin rykelmästä kerettiin kiertämään, kun sadepilvet alko taas pakkautuun päälle. Oli pakko ostaa Power Rangers sadeviitat katukojusta ja jatkaa eteenpäin. Vihreänä Rangerina johdatin joukot toiselle temppelille, mutta vettä alkoi tulla jo niin paljon, että päätettiin suunnata takaisin kylään syömään. Sadeviitat piti ylättävän hyvin kuivana koko matkan, vaikka onnistuinkin tekemään Balotellit ja työntämään pääni ulos niin sanotusti reijän vierestä. Viitta riekaleina tuuppasin yammuani alas jyrkänteitä ja aina maittavaan illallispöytään asti.

Mr. Bangkokin huono tuuri mopojen suhteen ai vain ota laantuakseen. Kerkesikö polkaseen vehkeet käyntiin ja ajamaan kolme metriä, kun iski klassinen flat tire. Merkkihuolto hoiti homman onneksi jälleen mallikkaasti ja saatiin partanaamakin tien päälle. Tehoja he eivät ikävä kyllä kyenny kaverin harrikkaan lisäämään, joten ylämäet tuottivat välillä haasteita. Tyttö kyydissä lähti rehvakkaasti liikkeelle, mutta mäen päälle tultaessa oli muija lempattu kävelemään ja putki mansikkana pääsi juuri ja juuri itse ylös. Jotain se huuteli mennessään, en saanut selvää. :-)

Amed itsessään on paikkana tosi miellyttävä. Muutaman kilometrin matkalle pitkin rannikkoa levittäytyvä kalastajakylä tarjoaa mielettömiä maisemia, eksoottisia ruokailukokemuksia  ja rentoa fiilistä ylipäätään. Näitä hiljaisempia paikkoja oli nimenomaan tarkotus kiertää, kun tänne tultiin ja jättää se pitkätukkaisten surffareiden suosima Etelä-Bali kokonaan välistä. Tiinalla meni ikävästi Amedin pätkä sairastellessa, mutta pääsi viimeisenä päivänä onneksi maistamaan paikallisen leipomon suussa sulavia herkkuja ja oli siitä hyvin onnellinen.

Amedin jälkeen suunnitelmissa oli siirtyä viereiselle Lombokin saarelle ja tarkemmin Senggigin alueelle joulunajaksi. Siirtyminen meni mutkattomasti ja majapaikkakin on hyvä ja tarjoaa upeat näkymät lahden puokamaan missä aallot pärskyy päin rantakallioita. Kelikin parani heti ja sateet väistyivät. Nyt jo kolmatta päivää aurinko paistanut. Voisi kuvitella, että meininki on mitä parhain  mutta sitten helvetti pääsi irti...

-Don

Pohjois-Bali, Lovina

(Tämän tekstin kuuluis olla ennen "Here around Lovina." Softa kusee normaalisti.)

Pamahdettiin keskiviikkona aamupäivästä Balin lentokentälle ja koska lento Bangkokista oli lähtenyt jo aikasin aamusta, niin ei käytännössä oltu nukuttu silmäystäkään. Nopeet rahan vaihdot ja murkinat naamaan ja hieroon kauppoja parhaasta ja halvimmasta kyydistä saaren hiljaisemmille alueille pohjoseen ja tarkemmin Lovinan kylään

Saatiin diilattua kyyti ihan kohtuu hintaan, mutta kuskin näkökyky tuntui olevan samaa luokkaa kuin itselläni keskiyöllä Sumatran viidakoissa. Laitettiin heikko vatsainen Tiina etupenkille, koska tie tulisi olemaan vähintäänkin kurvikas. Ja olihan se! Kapeita vuoristoteitä ylös alas ristiin rastiin ja niin kovaa, kun Isuzun koneesta vaan irtosi tehoja. Ristin merkki rintaan ja hanat auki. Kolme tuntia rytkytystä ja päästiin kuin päästiinkin maaliin.

-Don

Lovinassa majoituttiin paikassa nimeltä Lovina Beachouse (kyllä, yhdellä h:lla), jossa vietettiin 4 yötä kaksikerroksisessa bambumajassa meren rannalla. Ei huono! 😉 ..Kunnes tuli yö ja majapaikalla reviiristään huolehtiva koirajengi rupes tsembaloimaan haukkuen pitkin yötä ja kuten arvata saattaa, bambusta tehdyssä ekotalossa ei mitään äänieristyksiä ole. Eihän siinä auttanu kun pistää korvatulpat korviin ja toivoa rauhaa koirien jengitappeluihin. 

Kohdattiin koirajengin cool pomo aina iltaisin kun palattiin päivälliseltä takas kotirantsuun ja saatiin kunnon vastaanottokomitea haukuntakuulusteluineen. Kunnon vahtikoira-ainesta, sanoisin. Muuten meiän majotus Lovinassa oli kaikin puolin toimiva ja miellyttävän rauhallinen. Meren aaltojen äänet rauhotti mieltä ja kanat ja koirat tuli aina moikkaileen ruokapöydän ääreen. Sellanen söpö pieni eläintarha. :)

Seuraavassa lisää asiaa itse aktiviteeteista, vaikka ihan hirveesti ei vielä olla urheiltu.

-Tinzzuh

Here around Lovina

Viisumi käytäntö on sen verran muuttunut, kun viimeksi Indonesiassa poikettiin, että siitä ei enää tarvi maksaa mitään! 30 päivää irtoo suomalaisella passilla ilman sen suurempia lahjusten vaihteluita.

Ei juurikaan olla muuta tehty kuin oltu nyt nämä muutamat päivät ihan vaan pötkötellen ja paikallisia sapuskoita maistellen. Parina päivänä ollaan otettu vähän aktiviteettia ja käyty mm. ihmettelemässä delfiineitä ja snorklaamassa koralliriutoilla. Molemmat oli very nice! Koskaan en ole kokovartalo hieronnassakaan ollut, vaikka täälläpäin maailmaa hintansa takia yksi ehdottomimmista asioista, mistä maksaa onkin, niin nyt tuli sekin koettua ja kyllä oli relaxantti olo tunnin leipomisen jälkeen. Hintaa lystillä sen vaivaiset viisi euroa.

Vielä ei pahemmin ole kenenkään pötsi reistaillut, mutta yksi hauska episoodi on mainittava, kun oltiin siinä sitten illallista nauttimassa eräänä ehtoona ja sen jälkeen ideana oli käydä automaatista nostamassa lisää pelimerkkejä, niin eikös Tinzun nelos pötsi vetäny sellaseen umpisolmuun, että jouduttiin tekemään nopeita valintoja. Tiina lähimpään huussiin ja pojat mini marttiin paskapaperia ostaan. Indot nauro meille päin naamaa, kun tultiin Mr. Bangkokin kanssa pelkän paskapaperirullan kanssa tiskille. Otettiin vittuilut nöyrästi vastaan ja lähdettiin etsimään sitä paperin tarvitsijaa. Yllätyksekseni Stinde oli valinnut kylän fiineimmän posliinin fiineimmästä viiniputiikista. Arvatkaapa siskot ja veljet, kuinka paljon meille nyt naurettiin, kun kaks arjalaista karvanaamaa astelee sisään paskapaperirullan kanssa ja kyselee kadonnutta toveriaan. No ei mitään pakkohan se oli kohteliaisuudesta tilata sitten vähän vinettoo siinä odotellessa. Mr. Bangkok ja viinilasi, näky jonka vain harvat pääsevät todistamaan.

Eheyttävän pöntöllä asioinnin ja viinien jälkeen otettiin seuraavalle päivälle lisää aktiviteettia tour Lovinan muodossa. Saatiin vaihteeks mukava ja rauhallisesti ajava kuljettava. Varattiin siltä istumalta myös kyyti etukäteen jo seuraavaan kohteeseen. Alotettiin paikallisella kauppahallilla, missä myytiin kaikkea mahdollista pähkinöistä leasing marsuihin. Helvetisti porukkaa ja saatanan kuuma. Siitä jatkettiin Pura Ulun Danu Beratanin pyhälle Hindujen tempppelille, joka osittain kelluu Beratan järven päällä. Hieno temppeli, mutta suuren turistimassan ansiosta päätettiin melko nopeesti jatkaa matkaa. Matkalla pysähdyttiin tottakai tarjoileen apinoille pähkinöitä.

Päivän katkas ikävästi massiivinen ukkosmyrsky, joka sato yhtä soittoo ainakin tunnin verran. En o tiennykkä että sitä vettä voi oikeesti sataa noinkin paljon... Noh lounastettiin siinä sen aikaa että sade laantu  ja päristeltiin sitten hetelmämarkkinoille ostaan tuoreita mansikoita ja hetelmiä. Mm. mangoja, mangosteenia ja dragonfruittia tarttu matkaan, joskin hivenen ylihintaan, mutta maittoi iltapalaksi oikein hyvin. Hedelmätorin jälkeen käytiin kahviplantaaseilla kierroksella ja perehdyttiin Luvak kahvin saloihin. Nimi tulee samannimisestä eläimestä, joka syö pavut ja ulostaa ne sitten myslipatukan näköisenä pötkönä ulos, koska sen elimistö ei kykene sulattamaan niitä. Patukat kerätään, pestään, kuoritaan, paahdetaan ja jauhetaan. Lopputuloksena erittäin voimakkaan makuinen aromikas kahvi. Nami nami. Viimesenä kohteena oli vielä kuumat lähteet, missä arjalaiset onnistu taas nolaamaan ittensä. Meitsi veti ensimmäisenä paidan pois ja suikkasin altaaseen. Tiina kuvas upeeta videoo, kun mun lihaksikas ylävartalo sulautui yhteen vuorilta valuvien pyhien vesin kanssa. Vartin polskuttelun jälkeen tämä euforia sai kuitenkin pahan särön, kun paikallinen jantteri tuli ystävällisesti kertomaan, että ne pyhät vedet olikin viereisessä altaassa ja itse polskuttelin nimenomaan siinä paska-altaassa. Ilmankos olkapäähän oli tarttunu nahkan suikale, joka ei omasta mielestäni irronnut minusta. Harmi kun taustalla ei soinut The Scorpions. Se olisi ehkä antanut tämän erheen anteeksi. :-)

Alunperin piti tähän samalle päivälle mahduttaa vielä Mundukin vesiputoukset, mutta sateen takia siirrettiin seuraavalle päivälle ja otettiin Mundukin sijaan Sekumpulin putoukset, koska ne sijaitsi matkan varrella kohti Amedia, joka oli meidän seuraava etappi tällä kiertueella. Putoukset oli maagiset, mutta sadekausi yllätti taas kesken laskeutumisen alas helvetin jyrkkiä "luonnon portaita" jotka sateella muuttu hivenen liukkaiksi. Kopterilla kuvaamisesta ei tullut mitään, mutta monta kastumisen arvoista häikäisevää money shottia saatiin otettua. Eeppistä!

Kuivien vaatteiden vaihdon jälkeen päristeltiin seuraavaan paikkaan, joka oli siis kalastajakylä Amed Itä-Balilla, aivan tulivuori Agungin juurella. Pientä tupruttelua on vielä havaittavissa vuoren huipulla, mutta on varmasti rauhoittumaan päin. Loppu jengikin saapui eilen illasta perille ja nyt on kaikki kasassa. Ollaan resortin ainoot asiakkaat, koska tosi moni on perunut lomiaan tänne Agungin epävakauden takia, joten nyt voi jo melkein sanoo, että ollaan uniikeilla mestoilla. Minibaarista saa eurolla isoja Bintangeja ja Mt. Agung kohoaa ylväänä taustalla. Majestic as fuck!

-Don