Nha Trang ja Hoi An

(Huom! Tänää tupla posti päivä, toisessa tekstissä mopoillaan uniikeilla mestoilla)

Ensimmäinen pysähdys matkalla Hanoihin tapahtui siis Nha Trang nimisessä rantakaupungissa, niinkuin aikasemmin jo mainitsin. Avoimen bussilipun ansioista, saimme itse valita kohteet missä pysähtyisimme aina päiväksi pariksi.

Nha Trangissa oli valitettavasti aikaa viettää vain yksi yö, mutta onneksi saavuimme jo aikaisin aamusta ja lähtö eteenpäin olisi vasta seuraavana iltana. Rantalomakohteen ollessa kyseessä asetuimme päällikkönä hotelliin, lisäarvoa toi Nadal vs Federer klassikko ottelu livenä, omasta flatscreen tvstä.

Nha Trang itsessään on varsin mukava pieni kaupunki, noin puolet Tampereen väkiluvusta. Rantaa on kilometri tolkulla ja suurehkot aallot tarjoaa myös surffaus mahdollisuuden. Paras surffikausi tosin päättyi jo joulukuussa mutta omasta näkövinkkelistä voin kertoa, että oli niillä aalloilla ihan tarpeeksi vielä kokoa... Parin tunnin rytyytys bodyboardeilla ja oli kyl voimat loppu ja hiekkaa kaikissa ruumiin aukoissa. Hieno laji, onneks ei löydetty oikeita surffilautoja vuokralle. .

Miinuksena Nha Trangista mainittakoon se, että paikka kuhisee venäläisiä. Kaikkia turisteja luullaan automaattisesti venäläisiksi ja venäjän kieltä näkyy joka mainoksessa. Tämä pistää suomipojan aina välistä tulistumaan, kun joka nakkarilla luullaan Igoriksi tai Sergeiksi. Samaa sanoi eräs suomalainen pariskunta, jotka pyörivät pallo hukassa kadulla, vaikka olivat jo kuulemma kolmatta kertaa mestoilla. Avautuivat myös rotista... "What a bunch of pussies", sanoi Mr. Bangkok, joka on reissulla teurastanut jo ainakin toistakymmentä erilaista torree, sirkkaa, beetlee ja hämistä.

Käytiin vähän urheilemassa myös maanpinnalla, kun kiivettiin läheiselle kukkulalle, missä sijaitsi järeen kokonen buddha patsas. Tämä muistomerkki on aikanaan rakennettu sotia vastaan protestoivien munkkien kunniaksi, jotka polttivat itsensä elävältä, eripuolilla Vietnamia. Zenmäisen ilmapiirin ja gongin kuminan saattelemana saimme napsittua hienoja kuvia kaupungin yli.

Sitten olikin aika hypätä taas bussiin ja kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa, Hoi Ania. 550 kilometriä Nha Trangista rannikkoa pitkin pohjoiseen. Sanoisinko, että yksi miellyttävimmistä, jossei miellyttävin kohde tällä reissulla. Aivan meren tuntumassa sijatseva, pienen pieni kylän pahanen, joka tarjoaa varmasti kaikille jotakin.

Lukuisat räätälit, marketit, ravintolat, kippolat, putiikit ja pienet hotellit, ovat kaikki pakkautuneet pienen joen varrelle. Kattoterassit tarjoavat idylliset maisemat ja meno on huoletonta. Esimerkkinä voisin heittää vaikka Porvoon vanhan kaupungin pienet kujat täynnä pieniä putiikkeja, mutta ei kumminkaan sinnepäinkään. Ilmapiiri täälä on todella rauhallinen ja suurkaupungin hulinat loistavat poissaolollaan.

Hinnat ovat kohdillaan ja parhaimmillaan tuoppi olutta irtoaa 10 sentillä! Näistä hinnoista on pakko tykätä. Kuka on se persläpi, joka Suomessa vetää aina välistä!? Raotettiin pikkasen enempi lompakkoa ja käytiin parissa hienossa ravintelissa syömässä porukalla lammasta.

Päädyttiin herra Bangkokin kanssa pistäytyyn myös paikallisilla räätäli tytöillä, jotka loihti meille tyylikkäät smokit, suoraan uusimmasta James Bond leffasta. Bangkokilla hirtti luonnollisesti taas kaasu pohjaan ja kuitissa oli tilattuna pari pukua, talvitakki, seittemän paitaa, mokkasiinit ja miehekäs huivi. " There must be somekind of missunderstanding" , sano Bangkok. Oli varmaan mokeltanu liian hienoa Oxfordin murretta kun menny tilaukset hieman sekasin.

Lopulta saatiin mitä tilattiin ja mentiin hyvillä mielin, minnekkäs muualle, kun oluelle! 

 -Donnie

"Probably the best coast road.. in the world!"

(Huom. tänään taas tupla postaus, eli tämän lisäksi tarjolla Donnien kertomuksia South China Sea:n rannikkokaupungeista)

Top Gearin innoittamana lähdettiin mopoilla Hoi Anista valloittamaan vuorten välistä kulkevaa Hai Van solaa pikku päiväretken muodossa. Matka yht. n.120km. Mopot saatiin 4 dollarin hinnalla päiväks ja lopulta myös löyty päähän sopivat kypärät.

Eka erikoiskoe, kaupunkien Hoi An ja Danang väli, 30km, oli jo huikeata menoa ajellessa paikallisten mopoiilijoiden kaaottisessa virrassa. Tie seuraa koko matkan ajan China beachiä joka oli sodassa jenkkien lepopaikka, nyt resorttien valtaama ja aitaama.

Danangia lähestyttäessä tie vain parani entisestään. Kolme tai neljä kaistaa yhteen suuntaan, mutta aivan autio. Jopa kaupungin halki ajettaessa tie oli tyhjä, vaikka asukkaita on melkein miljoona. No hyvä vaan ittelle, helppo tie anto mahdollisuuden keskityä huikeiden maisemien tutkailuun. Merta, kaupunkia ja vuoria, todella kova kombo. Ja kaupungin maamerkki, huikea riippusilta oli elämys ylittää.

Danang ohitettiin ja otettiin breikki seuraavalla beachillä. Beachia jatku silmän kantamattomiin ja myös aivan autiota muutamaa kalastajaa lukuunottamatta. Huikea mesta kyllä,  harmi että ei ole aikataulussa varaa pitempään oleskeluun ja kaupungin tutkimiseen.

No tauolta lähdettiin kohti varsinaista määränpäätä, jo horisonttia hallitsevia vuoria. Mutta kas vain, both new and surprising, heti lähdön jälkeen Mr.Bangkok keskeyttää (taas) rengasrikkoon! Flat tire! Naula renkaassa. Ja taluttaa huoltoon, joka onneksi taas löyty heti lähistöltä. Puolen tunnin urakka, uus sisäkumi ja renkaaseen ilmat ja taas oltiin good to go. Ja kokonais hinta n.3e..

Taas mentiin pari kilometriä ja risteyksessä opasteet ylös solaan tai uuteen, 2005 avattuun, tunneliin. Tunneli on Kaakkois Aasiaan pisin ja läpäsee vuoret joiden yli piti ennen ajaa. Liikenteen siirtyminen tunneliin on jättänyt vuoristoreitin hylätyksi ja aivan unelma hyväksi ajaa.

Ja kyl oli jo heti alku nousun aikana selvää, että ei oo turhaan hypetetty reitti. Hai Van passin maisemat on aivan mielettömän upeita, vihreet laaksot, meri ja rannat ja edessä serpenttiini tie kohti pilviä. Aurinkokin sattu just sopivasti tuleen esiin, life is good.

Yhteensä nousua ehkä noin 10km ja päästiin perille solaan, joka jo ammoisista ajoista jakanut Vietnamia. Nyt huipulta löytyi muutama kahvila ja nuudelikoju, ja ranskalaisten ja amerikkalaisten rakentamia rapistuneita vartiotorneja ja bunkkereita.

Aikamme maisemia ihmeteltyä ja nuudelitankkauksen jälkeen päätettiin vielä rempasta mopoilla aivan vuoren huipulle asti, kapeaa ja todella jyrkkää polkua pitkin. Ja olihan ne näkymät vieläkin huikeammat, oltiin jo osittain pilvien yläpuolella. Ja aivan hiljaista, ei ketään ihmistä lähelläkään. Uniikkia mestaa. Huikeata.

Paluumatka sujui ilman suurempia kommelluksia, jos eksymistä Danangin keskustan liikenneympyröihin ja perus punaselle painuneita bensamittareita ei lasketa. Hyvä päiväretki, taas maistu ruoka ja uni.