Phuketista ei irronnut suoraa lentoa Indoihin, joten jouduimme taas pistäytymään Kuala Lumpurissa, missä tuttu immigration virkailija vaan pyöritteli päätään, kun Mr. Bangkok asteli jo toistamiseen luukulle, lierihattunsa kanssa.
Vietimme kivuliaan ja pitkän yön
lentokentän paskasilla lattioilla ja nappasimme aamun ensimmäisen lennon Medaniin Indonesiaan. Kentällä vaalutan vaihtoa Indojen rupioihin ja muutaman dollariin viisumia varten ja bussilla kohti Lake Tobaa. Valitsimme tottakai paikallisbussin, koska se oli halvin ja järein...
Viiden muna-asennossa vietetyn, saatanan tuskallisen tunnin jälkeen saavuimme kuitenkin perille ja meitä odottikin varsin eeppiset maisemat.
Lake Toba on tulivuoren kraateriin muodostunut, helvetin iso vulkaaninen järvi, jonka keskellä möllöttää Singaporen kokoinen saari, nimeltä Samosir, jolla mekin nyt majailemme. Meidän lisäksi saarella asustelee mukavia Batak heimolaisia, hassuine mökkeineen. Varsin ystävällistä porukkaa ja aina valmiina auttamaan hädässä olevia soija suomalaisia.
Linjuri jätti meidät Prabat nimiseen, pieneen kylään järven rannalla, josta köröttelimme puolisen tuntia paatilla itse saarelle. Oltiin matkalla saatu tippi hyvästä majapaikasta mutta kaikki huoneet olivat kuulemma varattuja, vaikka yhtään ihmistä ei mestoilla näkynyt. Ei mitään, rinkat selkään ja kohti pimeyttä etsimään yösijaa. Tunnin pyörimisen jälkeen sellainen onneksi löytyi mutta vain yhdeksi yöksi. Saatiinpahan lisäaikaa, pidempi aikaisen majotuksen löytämiseen ja päästiin vähän lepuuttamaan jalkoja.
Aamulla etsintä jatkui ja yhdestä guest housesta löytyi tilaa, vaikka pieni kusetuksen maku jäikin suuhun. Ei kuitenkaan jaksettu enempää vatkata, vaan otettiin mitä oli tarjolla ja ammuttiin Toba järveen polskimaan. Välistä mukava heittää pommia makeaan veteen. Meininki hyvä!
Oltiin pari päivää pyöritty meidän kotikylää ympäri, kun eräs tyttö ja poika pysäytti meidät ja pyysi meidät ehtoolla heidän hotellilleen puhumaan palan matkaa lontoota, jotta heidän taidot parantuis. Mr. Bangkok ajatteli, että "ei helvetti siä on joku luokallinen oppilaita ja siinä pitäis pistää tiukkaa fraasia ilmoille." Otettiin parit ryhmäkuvat, mutta ei luvattu mitään varmaks. Illalla mieli kuitenkin muuttui ja Bangkok ajatteli, että " what the hell..." ja päätimme pistäytyä heidän hotellillaan...
Herra Bangkok oli oikeassa, vastassa oli toistakymmentä, iältään 10 - 23 vuotiasta paikallista tyttöö ja poikaa, jotka olivat tulleet Toballe kielikurssille. Istuimme alas ja he kerääntyivät meidän ympärille. Olo oli kuin suurella sensei mestarilla. Meille tarjottiin kahvia ja banaanilastuja ja nuoret kyselivät meiltä kaikenlaisia kysymyksiä, aina lempi futisseurasta parhaaseen bändiin. Oli kyllä pirun mukavaa ja vietimmekin loppuillan heidän kanssaan jutustellen ja pelejä pelaten. Lopuksi vaihdettiin facebook tunnuksia ja otettiin miljoona valokuvaa. Jäi ehdottomasti sarjaan, unohtumattomat kokemukset. Mentiin hyvillä mielin nukkumaan, autuaan tietämättöminä tulevista koettelemuksista...
Donnie A
